Kamerakerhojen yhteistyötä – syksyllä 2025 Soukan Kamerat ja Olarin kamerat yhteisnäyttely
Ennakkotieto: Syksyllä 13. – 26. lokakuuta 2025 järjestävät Soukan Kamerat ja Olarin kamerat yhteistyössä Ison Omenan kirjaston kanssa digitaalisen valokuvanäyttelyn, johon kerhojen jäsenten kuvien keruu alkaa syksyllä toiminnan alettua. Kerhojen jäsenet saavat kutsun osallistumiseen syyskuun aikana.
Digitaalinen valokuvanäyttely on näyttelyteknisesti uutta. Soukan Kamerat on järjestänyt digitaalisia valokuvanäyttelyitä aiemmin Ison Omenan kirjastossa kaksi kertaa ja Lippulaivan kirjastossa kolme kertaa, joten järjestelykokemusta on kertynyt. Lisäksi Soukan palvelutalossa pidetyssä 50-vuotisjuhlanäyttelyssä oli hybriditoteutus, jossa oli yhdistettynä perinteinen paperikuvanäyttely ja digitaalinen valokuvanäyttely. Näyttelyn järjestelyistä ja muuta tietoa näyttelyistä on tämän sivuston blogiosiossa.
Varhempi tieto digitaalisista valokuvanäyttelyistä on Tarja Kaltiomaan oma näyttely Rööperin Taidesalongin yhteistaidenäyttelyssä vuonna 2015. Näyttelystä on kooste YouTube-kanavalla: Täällä ja tuonpuoleisessa (Osallistuin ryhmänäyttelyyn Helsingin taivaan alla 2 Rööperin Taidesalongissa 4-28.6.2015 digitaalisella valokuvateoksella ”Täällä ja tuonpuoleisessa”. Teos koostuu 21 käsittelemättömästä valokuvasta.)

Vuoden 2024 kesällä oli Helsingin kaupunginmuseon Kuvaussakin toimittama näyttely Mestat ja Huudit, jossa yhtenä osiona oli myös digitaalinen valokuvanäyttely museon Sauna-tilassa.
Digitaalinen valokuvanäyttely voi olla tulevaisuuden tekniikkaa kamerakerhoille ympäri Suomen maan. Tällä tekniikalla saadaan näyttäviä valokuvauskerhojen harrastajien esityksiä kirjastojen ja muiden näyttelytilojen yhteyteen. Näyttely ei vaadi paljon tilaa ja sen esittämiseen tarvitaan taulutelevisio, jossa on usb-portti suoraan, tai tietokoneen tai DVD-laitteen usb-portti. Lisäksi tarvitaan kuvien käsittelytaitoa valokuvien valmistamiseen näyttelyyn.
10.4.2025 Tarja Kaltiomaa
kirjoittajalta Tarja Kaltiomaa | kategoriaan Blogikirjoitukset, Uutiset, Yleinen | avainsanoilla valokuvanäyttely