Kuvajournalismista kiinnostuneille Suomen Valokuvataiteen museolla on taas uutta tarjottavaa. Toukokuun lopulla avattiin kaksi uutta näyttelyä: Markus Jokelan Jotain on tapahtunut, sekä nuorten lehtikuvaajien New Generation – kuvajournalismin nuoret näkijät. Molemmat avoinna 24.8.2008 asti.

Markus Jokela on Helsingin Sanomien kuvaaja, jonka näyttely koostuu Hesariin ja Kuukausiliitteeseen kuvatuista kuvareportaaseista. Kuvareportaasi – kuvajournalismin kuninkuuslaji, kuten Jokela sitä itse nimittää – tarjoaa kuvaajalle uutiskuvaa laajemman ja monialaisemman tavan kertoa tarinaa. Kenneth KobrÈ määrittelee valokuvareportaasin teoksessaan Photojournalism: The Professional’s Approach olevan lähestymistapa, jonka avulla kuvaaja dokumentoi elämää, tutkii aihetta syvällisesti, esittää siitä oman mielipiteensä tai näyttää kuvien avulla asian monet puolet. Repparilta ei siis vaadita (Jokelan sanoin) että se kiljuu sanottavaansa täyteen ääneen, vaan kuvien merkitys saa muodostua pikku hiljaa katsojan mielessä.

Jokelan kuvat eivät yksittäisinä ole niin dramaattisia ja loppuun asti hiottuja kuin Hannes Heikuran lähes maalaukselliset uutiskuvat. Jokelan reportaaseissa on usein huumoria, jopa absurdiutta, vaikka aih+0200 voivatkin olla vakavia. Ensimmäisinä kuvasarjoina näyttelyssä nähdään mainiot sarjat suomalaisten arjesta, lomanvietosta, markettiostoksista, kotikeittiön sekasotkusta. Selvä yhtäläisyys on nähtävissä Jokelan suomalaisten ja Magnum-kuvaaja Martin Parrin englantilaisten lomanviettäjien kuvissa: molemmissa ihmiset näyttäytyvät tavallisissa lomapuuhissa, mutta silti tilanteessa on jotakin nyrjähtänyttä. Salaman käyttö ulkokuvissa lisää epätodellisuuden tuntua. Jokelan lomakuvat ovat ajankuvaa parhaimmillaan, veikkaan että nämä ovat näyttelyn arvokkaimpia kuvia viiden tai kymmenen vuosikymmenen kuluttua!

Jokela on tietysti myös kuvannut paljon ulkomailla, lähinnä kriisialueilla, mutta mukana on virkistävästi myös tavallista arkea. Newyorkilaisetn joulushoppailusta kertovassa reportaasissa alkaa jo nyt olla nostalgian makua. Joskus reportaasin kuvat voivat syntyä nopeastikin, kuten Jokela kertoo Hannu Vanhasen 10+1 puheenvuoroa kuvajournalismista -kirjassa Irakin asebasaareista kertovasta reportaasista. Jokelan mukaan he olivat paikallisen tulkki-avustajan eli ”fikserin” avulla pääss+0200 seuraamaan asekauppaa noin puolen tunnin ajaksi, kunnes heitä alettiin epäillä amerikkalaisten kätyreiksi. Tällöin Jokela sekä toimittaja Tomi Ervamaa olivat katson+0200 parhaimmaksi poistua paikalta. Tuosta käynnistä kuitenkin syntyi ruudinkatkuinen kuvasarja, joka julkaistiin Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla 27.4.2003.

Salin toisella puolella esittäytyvät nuoret, alle 35-vuotiaat ”uuden sukupolven” lehtikuvaajat. Näyttely on Rami Hanafin ja Hanna-Kaisa Hämäläisen kuratoima. Hanafi ja Hämäläinen ovat itsekin molemmat lehtikuvaajia. He ovat valinn+0200 ilmeisesti valtaisasta määrästä näyttelyyn yli kaksisataa lehtikuvaa 44 kuvaajalta. Mukana on hienoja kuvia, mutta valitettavasti näyttelystä jää taas, samoin kuin aiemmin samassa tilassa olleen Lehtikuvan saaliit ja saalistajat -näyttelystä, hieman sekava tunnelma. Kuvia on paljon ja tyylilajit vaihtelevat. Ripustus on jälleen tehty niin, että näyttelyä on vaikea jäsentää. Mukana on pieniä mutta myös jättikokoisia teoksia, joidenkin kuvaajien kuvat ovat kaikki samassa paikassa (ja vieläpä erikseen nostettuna, kuten Katja Lösösen ja Juuso Westerlundin sarjat), joidenkin taas ripoteltu pitkin näyttelytilaa. Osa kuvista on uutiskuvia, mutta mukana on myös esim. Imageen kuvattuja ja viimeisen päälle sliipattuja muotokuvia (mukana mm. Kaapo Kamun erinomainen otos Jorma Uotisesta!).

Runsas materiaali kuitenkin ainakin näyttää, että Suomessa on paljon kuvaajia, jotka tekevät rohkeaa kuvajournalismia. Jokelan ja Heikuran saappaisiinkin siis löytyy astujia.