Helsingin Sanomat uutisoi tänään koulukuvauksessa yleisesti vallalla olevasta käytännöstä, ”kylkiäisten” tarjoamisesta koulukuvaussopimuksia

tehtäessä.

Kilpailuviraston erikoistutkijan mukaan lahjojen tarjoaminen kuvaussopimuksia tehtäessä on ollut käytäntö jo ”vuosikymmeniä”. Lahjoina tarjotaan mm. dataprojektoreita, digikameroita tai jopa provisiota myytyjen kuvien määrän mukaan.

Kuulostaa aika kummalta, että koulujen rehtoreita – joiden käsissä ratkaisun tekeminen uutisen mukaan viime kädessä useimmiten on – suomeksi sanottuna lahjotaan, jotta he tekisivät kuvausfirmalle edullisen päätöksen: mahdollisimman pitkän sopimuksen. Voiteluahan tämä on, vaikka edut tulevat ns. yleisen hyvän piikkiin, yleensä koulun tai oppilasyhdistyksen käyttöön.

Kuten voi arvata, kylkiäisiä ei tarjota hyvää hyvyyttään, vaan niiden

hinta saattaa nostaa vanhemmille myytävien kuvien hintoja. Eli kuka ne

koululle tai oppilasyhdistykselle tulevat tavarat viime kädessä maksaakaan?

Jutun yhteydessä olevassa toimittajan kommentissa harmitellaan kuvien huonoa hinta-laatusuhdetta. Oma kokemukseni päiväkoti- ja koulukuvista on samansuuntainen. Digitaalisen kuvauksen opetteleminen on vienyt kuvaamoilta aikaa. Vielä muutamia vuosia sitten kuvien värit olivat pääsääntöisesti ainakin jonkin verran pielessä. Virheen huomasi erityisesti ihon värissä; vihertävää tai sinertävää lasta ei tehnyt mieli laittaa kirjahyllyn koristeeksi. Filmiaikojen väreja ja sävykkyyttä jäi ja jää joskus edelleenkin kaipaamaan.