Espoon kaupunki järjesti esittelytilaisuuden, jossa kerrottiin ilmoittautuneelle yleisölle uuden metroaseman toiminnasta ja sen rakennusvaiheista. Metroasema vaikutti hyvinkin valmiilta ja viimeistellyltä, junan humina vain puuttui. Esittelemässä oli Länsimetron lisäksi Espoon kaupungin, HSL:n ja Pääkaupunkiseudun kaupunkiliikenteen edustajat. Esittelytapa oli hyvin moderni. Asiantuntijat olivat yleisön joukossa ja Länsimetron viestintäpäällikkö Marianne Partanen pyysi kunkin asiantuntijan kertomaan oman osuutensa vuorollaan. Kiinnostunutta yleisöä paikalla lienee noin 40 henkilöä. Monella oli kamera mukana tai otti kännykkäkuvia, mihin Marianne kehottikin innostuneena.

Soukan metroaseman esittelytilaisuus alkamassa. Valokuva: Tarja Kaltiomaa
Esittelyn yleisö ja asiantuntijat ovat siirtyneet asemalle.
Metroasema huokuu uutuuttaan ja tyhjyyttään vielä tässä vaiheessa.
Kukin asiantuntija kertoi osuudestaan vuorollaan.
Soukan Kamerat sihteerin Tarja Kaltiomaan kuvajainen heijastuu uuden metroaseman ovessa. Pitihän sitä päästä kuvaan.

Tänään tuntui ilmassa historian havinaa. Espoo on liittymässä pääkaupunkiseudun metropoliin. Avajaispäivä jäi vielä salaisuudeksi.

Kuvat ja juttu: Tarja Kaltiomaa