Keskiviikkona (12.3.) minä ja Kaarina oltiin edustamassa Soukan Kameroita Tapiolan kamerakerhon ja Kara-kameroiden järjestämällä tutustumiskierroksella Taidekorkeakoulussa Arabianrannassa. Valokuvataiteen lehtori esitteli meille perinteiset luvut (n. 100 opiskelijaa, viime vuonna 400 hakemusta, 8 pääsi sisään) sekä toimitilat valokuvauksen koulutuslinjalta. Oli kyllä varsin kiinnostavaa kuulla miten tehdään ammattivalokuvaajia, eikä asian mielenkiintoisuutta yhtään vähentänyt se että enemmistö opiskelijoista on naisia eivätkä myöskään ne pari söpöä tyttöä Tapiolan kamerakerhosta ūüėČ

Tutustumiskierroksen jälkeen meille jäi pikkusen aikaa keskustella valokuvauksesta ja siinä samassa hörppiä kahvia. Nähtävillä oli myös runsaasti korkeatasoisia kuvakirjoja, joita koulun opiskelijat ovat julkaiss+0200 mm. opinnäytetöinä ja yhteisnäyttelyiden tuotoksena. Lähtiessämme saimme vielä mukaan pari Taikin esittelylehtistä.

Lisää tämmöisiä!