Internetin suuresta kuilusta nousi esille blogikirjoitukseni Nostalgiaa ja digimuistoja, joka on julkaistu Uusi Suomi -verkkolehdessä 19.11.2023. Jutussa on punaisena lankana digikuvauksen ajan painoarvojen kehitys, jossa digikuvauksen alussa kuvatiedosto nykykäsityksemme mukaan on vienyt vain pienen tilan, mutta tuolloisen tallennustodellisuuden mukaan kuvatiedosto vei aina suuren tilan. Valokuvauksen ja kuvien käsittelyn alussa valokuvat olivat suuri ongelma tietokonealalla. Ongelma, johon on tietokoneitten kehityksessä pitänyt pitää kovaa spurttia pysyä tietokoneitten käyttäjien tarpeitten tasalla. Kehitys on ollut kuin vuorojuoksua, jossa sovellusten ja niitten käyttäjien tarpeet ovat kasvaneet ja niihin on pitänyt vastata tekniikan kehityksellä.

Tarve on usein kohdistunut levytilaan. Omissa muistoissani atk-alalla järjestelmäasiantuntijana työskennellessäni on muisto, jossa levyrumpu on ollut toisinaan niin suuri ja painava, että on tarvittu miespuolinen teknikko levyrummun nostamaan, kun tietokoneelle on tarvittu toinen levy, jossa on ollut vanhempia tiedostoja. En nyt muista, kuinka monta A4-dokumenttia suurikokoisella levyllä on voinut olla, mutta kyseessä lienee joitakin satoja dokumentteja. Valokuvista ei tuolloin ole ollut konttorillamme edes haavetta – tai ehkä sentään johtoportaan visionääreillä.

Olen omassa henkilökohtaisessa työssäni säilyttänyt kaikki tallennusvälineeni, jotka ovat edelliseen muistoon verrattuna todella pieniä. Ne ovat muistitikkuja ja mikrokortteja. Kun olin hankkinut kotiin tietokoneen, jossa taisi vielä olla myös korppu tallennusvälineenä, olen todennut sen olevan riittämätön. Hankin kotiin ulkoisen kovalevyn ja tallensin siihen tuottamiani kirjoituksia. Ensimmäinen kovalevyni on ollut muistaakseni 500 MB ja nykyinen uusin kovalevy on 2 TB. Nykyään otettujen digikuvien koko ei enää ole ongelma tietokoneilla. Kamerassa olevalle mikrokortille voi huolettomasti kuvata melko kauan ennen levytilan tarkistamistarvetta. Ensimmäinen digikamerani jäi eläkkeelle, kun siihen ei enää saanut pieniä mikrokortteja, niiden kaupallinen koko oli kasvanut kamerani ohi.

Digikauden alussa valokuvat olivat filmikuvia, joita kehitin Ifolorilla. Ifolor lähetti paperikuvat ja myös cd-levyn, josta siirsin valokuvat tietokoneelle. Tällaisia cd-levyjä kannattaa kuvaajien etsiä piironginlaatikoistaan. Siellä saattaa olla kadonneita kuva-aarteita.

Kesänpäivän ratoksi valokuvausaiheinen blogikirjoitus Nostalgiaa ja digimuistoja.

Mukavaa kuvauskesää kerholaisille ja sivustolla kävijöille!

6.7.2024 Tarja Kaltiomaa