Kävin viime viikonloppuna Tukholmassa. Kaupunki on vähän kuin Helsinki paitsi että siellä on enemmän kaikkea: enemmän taloja, enemmän ihmisiä, enemmän parempaa ruokaa ja juomaa, enemmän aurinkoakin. Ja enemmän huviloita: Tukholman saariston villojen määrä jaksaa joka kerta hämmästyttää.

Kävin myös Kulturhusetissa pyörähtämässä parissa valokuvanäyttelyssä. Oikeastaan kohteena oli Anna ClarÈnin näyttely Holding, josta olin lukenut aiemmin mainiosta Foto-lehdestä. ClarÈn voitti Ruotsissa vuoden 2006 Parhaan valokuvakirjan palkinnon samannimisellä kirjalla. Hän kuvasi kirjaa varten muutaman kuukauden ajan ”keskeytyksettä” itseään ja läheisiään. Näyttely olikin päiväkirjamainen kokoelma kuvia yhden kesän ja syksyn ajalta.

Bonuksena viereisessä tilassa oli Maria Fribergin näyttely Boys are us. En ollut Fribergistä kuullut aiemmin, mutta kävi ilmi että hän on näyttelytekstin mukaan nimekkäimpiä ruotsalaisia nykykuvataiteilijoita. Esillä oli valokuvia ja videoteoksia, jotka olivatkin näyttelyn mieleenjäävin anti. Yleensä en videoteoksista jaksa kiinnostua, mutta näissä oli jotain hypnoottista ja vangitsevaa, jota jäi tuijottamaan pidemmäksikin aikaa. Fribergin videoissa mustiin puetut mieshahmot valuvat valkoisesta sängystä lattialle kuin lima ja mustat möhkäl+0200 valuvat loputtomana virtana alas portaita. Teoksissa oli mystiikkaa, vetovoimaa ja luotaantyöntävyyttä kaikkia samaan aikaan.

Ehdin myös ottaa muutaman kuvan, jotka löytyvät täältä.