Kun kameralla kuvataan niin läheltä, että tarvitaan lisävälineitä, voidaan puhua makrokuvauksesta. Joillakin kameroilla voidaan luonnostaan kuvata hyvin läheltä, jolloin myös ollaan makrokuvauksen parissa. Kuvan suurennussuhde on kohteen korkeus kuvakennolla jaettuna kohteen todellisella korkeudella. Jos suhde on yli yksi, niin kuva on suurempi kuin kohde.

 

Yleisesti ottaen suurennussuhdetta kasvatetaan siirtämällä objektiivi kauemmas kuvatasosta. Yksinkertaisimmin tämä tapahtuu lyhentämällä objektiivin polttoväliä lähilinssillä. Lähilinssi on positiivinen linssi, joka kierretään kiinni objektiivin suodatinkierteeseen. Jos lähilinssin polttoväli on 100 mm (diopteri D= 10 1/m) ja objektiivin polttoväli on 50 mm, niin suurennussuhde on puoli (=50/100). Pidemmillä polttoväleillä suurennus kasvaa ja zoom-objektiivilla onkin helppo säätää haluttu suurennus. Kuvausetäisyys objektiivin keskipisteestä kohteeseen on sama kuin lähilinssin polttoväli eli yleensä hyvin lyhyt.

 

Lähilinssit ovat halpoja, ne sopivat kaikkiin kameroihin, ja niillä kuvaaminen on yksinkertaista. Myös toista objektiivia voi käyttää lähilinssinä, jos sen saa kiinnitettyä paikoilleen.

 

Toinen tapa lisätä suurennussuhdetta on irrottaa objektiivi kamerasta ja laittaa sen ja rungon väliin loittorenkaita. Jos loittorenkaiden pituus on 25 mm ja objektiivin polttoväli 50 mm saadaan taas suurennussuhde puoli (=25/50). Kuvausetäisyys on nyt 150 mm ( =50x(50/25+1) ) eli kohteen valaisu on helpompaa kuin lähilinssillä kuvattaessa, mutta valotusaika kasvaa 2.25-kertaiseksi ( =(M+1)^2 , jossa  M  on suurennussuhde). Nykyaikaisen kameran valonmittaus ottaa tämän automaattisesti huomioon, mutta kuvaajan on huolehdittava siitä, että kamera pysyy tukevasti paikoillaan pitkän valotuksen ajan. Loittorenkaiden ja palkeiden kiinnitys on kameramerkkikohtaista. Käytettyjä välineitä saa hyvin halvalla, mutta vanhoissa loitoissa ei automaattitarkennus ja -himmennys aina toimi. Tarkennus tehdään makrokuvauksessa käsin, mutta kannattaa tarkistaa että valonmittaus ja himmennys toimivat käytetyllä yhdistelmällä.

 

Makrokuvauksessa  syväterävyys on aina kapea. Jos suurennus M= 1, aukko 16 ja kuvakenno APS-C kokoa, niin terävänä toistuvan alueen syvyys on 1 mm. Jos suurennus on M= 6, niin syväterävyys on 0.1 mm. Jälkimmäisessä tapauksessa vain tasomainen kohde toistuu terävänä. Suuren syväterävyysalueen saa ottamalla monta eri kohtaan tarkennettua kuvaa ja yhdistämällä kuvien terävät alueet tietokoneella. Ilmainen pinoamisohjelma on esim. CombineZP (http://www.hadleyweb.pwp.blueyonder.co.uk/).

 

Makrokuvauksessa on jokseenkin aina puute valosta. Ulkosalla voi käyttää valkoista kartonkia heijastamaan auringonvaloa oikean paikkaan. Irrallinen salama kädessä tai jalustassa on myös tehokas valolähde, jolla valotusajan saa niin lyhyeksi, että liikkuviakin kohteita voi kuvata.

 

Kun valotusaika on pitkä, täytyy kamera pitää tukevasti paikoillaan. Tavallinen ratkaisu on jalustan käyttö, mutta maan pinnan läheltä kuvattaessa hernepussi on kätevämpi. Laukaisutärähdyksen estämiseksi on syytä käyttää kauko- tai lankalaukaisijaa tai kameran itselaukaisijaa. Järjestelmäkamerassa voi peilin lukita yläasentoon.

 

Markku

Ma 2.5.2016 oli kerhoillan ohjelmassa makrokuvaus, Markku Ylilammi luennoi ja kirjoitti tämän blogikirjoituksen.